Historia

Nummen Eränkävijät perustettiin vuonna 1973. Toiminta alkoi neljän vartion ja sudenpentulauman voimin kellarihuoneistossa Kylätie 20:n pyörävajan vieressä. Ensimmäiseksi lippukunnanjohtajaksi valittiin Pentti Tervapuro. Aluksi Nummen Eränkävijät oli poikalippukunta, mutta jo 70-luvun lopulla tytöt tulivat mukaan toimintaan ja lippukunnasta tuli sekalippukunta. Toiminta myös kasvoi nopeasti, 1990 vartioita oli kahdeksan ja sudenpentulaumoja neljä. 90-luvun lopulla toiminta hieman väheni, mutta 2000-luvun alusta jäsenmäärä kääntyi nousuun. Vuonna 2005 syksyllä mukana on kolme sudenpentulaumaa, seitsemän vartiota ja yksi vaeltajaryhmä. Vuonna 2004 lippukunta rekisteröityi ja virallinen nimi on nyt Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry.

Siirtyminen Loimalahteen

Pian perustamisen jälkeen lippukunta joutui luopumaan kokoontumispaikastaan, kun taloyhtiö halusi vanhan kolon takaisin kokoushuoneekseen. Tilalle saatiin kuitenkin Loimalahden leirikeskuksen vanha keittäjien asunto, joka oltiin jo aikeissa purkaa. Talo oli kuulunut läheisen Boijerin talon kesäkeittäjille ja sen jälkeen leirikeskuksen keittäjille. 1980-luvulla koloa remontoitiin lattiasta ja katosta, myöhemmin vuodesta 2003 nykypäivään koloa on vuosittain korjailtu, mm. 2003 kesällä uusittiin koko eteinen ja korjattiin myrskyn aiheuttamat vauriot katosta. 2003-vuoden remontissa löytyi kokonaan unohduksissa ollut ovi tuvasta eteiseen, ovi on aikoinaan tukittu ja tilkitty vuoden 1923 ruotsinkielisillä sanomalehdillä. Tehtyjen korjailujen ansiosta kolosta on tullut varsin viihtyisä ja suuri osa lippukunnan ryhmistä kokoontuukin siellä koloilloissa ja retkillä.

Lintukoto

Välillä lippukunnalla oli kokoontumistila myös Ahdinpolulla seurakunnan kerhotiloissa. Vuonna 1991 saatiin kuitenkin vasta valmistuneesta Jukolan Lintukodon pommisuojasta uusi tila. Lintukodon kololla kokoontuu nykyisin muutama ryhmä, yleensä myös johtajiston palaverit pidetään tällä kololla. Kololla on pieni keittiö ja toimisto, sieltä löytyy myös lippukunnan varasto.

Retkillä

Vanhoja retki ja leiripaikkoja Nummen Eränkävijöillä ovat olleet Jylhäsaari Alajärvellä ja Ristimajan saunakämppä noin 1990 alkuun saakka. 1990-luvulla oma leiripaikka siirtyi Heinisuolle, mihin aktiiviset isät rakensivat laavun. Retkiä tehdään lisäksi mm. Syöksynsuun leirikeskukseen.

Kisoissa

Perinteisesti lippukuntamme on ollut aktiivisesti mukana kisoissa, välillä kisainto hieman hiipui mutta nykyisin Nummen Eränkävijät on taas ollut edustettuna ainakin Hämeen piirin kisoissa. Perinteisiä kilpailuvartioiden nimiä ovat lippukunnassa olleet englanninkieliset lintujen nimet: Eagle, Hawk ja Goose. Tämä perinne on kuitenkin uusien kilpailijoiden mukaan tullessa hieman muuttunut, nykyisin myös suomenkieliset nimet, kuten Kuukkeli, ovat käytössä. Myös Espoon Harppuunat ovat edelleen edustaneet Nummen Eränkävijöitä kilpailuissa. Espoon Harppuunat ovat vanhoja Nummen Eränkävijöitä ajalta jolloin Käpy eli Jukka Koljonen oli lippukunnanjohtajana. Pojat muuttivat opiskelujen perässä pois Hämeenlinnasta mutta ovat nykyisinkin apuna leirien, kisojen ym. tapahtumien suunnittelussa.

Tämän tekstin on kirjoittanut Nelli Mantere.

Lähteenä on käytetty Sini Stoltin, Amin ja J-P:n keräämää historiikkia.