Toimintasuunnitelma 2006
PARTIOLIPPUKUNTA NUMMEN ERÄNKÄVIJÄT RY. TOIMINTASUUNNITELMA
VUODELLE 2006
Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry. toimii sekalippukuntana. Toiminnan perustana on kolmen sudenpentulauman ja kuuden vartion säännölliset viikkokokoukset sekä yhden vaeltajaryhmän, vartionjohtajaneuvoston ja johtajiston kokoukset. Syksyllä vartioiden määrää pyritään kasvattamaan seitsemään.
Lippukunnan teemana vuonna 2006 on Palvelu. Teemaa pyritään toteuttamaan koloilloissa, retkillä, leireillä ja erillisissä tempauksissa. Osallistutaan Suomen Partiolaisten Taimi-projektiin ja Nälkäpäiväkeräykseen. Suomen Partiolaisten kolmivuotisteemaa Partiolainen Osaa toteutetaan keskittymällä vuoden aikana erityisesti kättentaitojen kehittämiseen.
Lippukunnan hallinnosta vastaa lippukunnan hallitus lippukunnanjohtajan johdolla.
Lippukunnalle kerätään varoja osallistumismaksuilla, adventtikalentereiden myynnillä sekä talkootöillä. Kerätyillä varoilla pyritään tukemaan retki- ja leiritoimintaa, koulutusta ja kilpailutoimintaa. Toimintaa tukee määrärahalla Hämeenlinnan-Vanajan seurakunta.
Nummen Eränkävijöiden Tuki ry:n kanssa tehdään yhteistyötä lippukunnan leirialueen hankkimiseksi ja rahoittamiseksi.
Laumanjohtajaneuvoston toimintaa pyritään kehittämään. Laumat suorittavat vaihemerkkejä sekä harrastusmerkkejä SP:n sudenpentuohjelman mukaisesti. Toimita keskittyy viikottaisiin koloiltoihin sekä viikonloppuretkiin. Keväällä järjestetään laumoille yhteinen sudenpentutapahtuma. Syksyllä osa sudenpennuista siirtyy vartioon ja uusille sudenpennuille pyritään aloittamaan oma lauma jos johtajatilanne sen sallii.
Vartionjohtajat kokoontuvat säännöllisesti sammon johtamassa VJN:ssa. Vartiot käyttävät toiminnassaan SP:n vartio-ohjelmaa. Vartioikäisten toiminta keskittyy lukuvuoden aikana säännöllisiin viikkokokouksiin sekä viikonloppuretkiin. Lisäksi vartiolaiset osallistuvat leireille, kilpailuihin sekä muihin lippukunnan tapahtumiin. Keväällä vartiolaiset osallistuvat HAP:in riihitykseen, tavoitteena on saada osallistujia riihittämään kaikkia luokkia.
Keväällä vartiolaisille järjestetään yhteinen retki, vanhemmat vartiolaiset pääsevät osallistumaan myös lippukunnan vaellukselle. Ensi syksynä järjestetään myös vartioiden yhteinen retki, jolloin se tukee uusien vartioiden retkeilyn aloittamista. Jatkossa kaikkien vartioiden yhteinen retki pyritään järjestämään aina syksyisin.
Vartioita kannustetaan tekemään yhteistyötä, esimerkiksi yhteisiä retkiä.
Vaeltajien toiminnasta vastaa Valtermanni ja vuoden aikana tavoitteena on saada ainakin yksi uusi hankeohjaajaa vaeltajille. Lippukunnan vaeltajaikäisiä pyritään aktivoimaan järjestämällä säännöllisesti tai tarpeen mukaan kokoontumisia ja retkiä. Vaeltajia rohkaistaan osallistumaan koulutuksiin ja kilpailuihin sekä HAP:n, HP:n ja SP:n vaeltajatapahtumiin. Vaeltajat osallistuvat myös lippukunnan tapahtumien järjestämiseen.
Syksyllä pyritään takaamaan uusille vaeltajaikäisille, myös ei-vartionjohtajille mahdollisuus jatkaa partiossa. Uusille vaeltajille järjestetään pykällys.
Vaeltajille järjestetään liljatapahtuma tai osallistutaan HAP:n vastaavaan tapahtumaan.
Vaeltajien toiminnassa pyritään vuoden aikana erityisesti kehittämään luovuutta ja kättentaitoja.
Johtajien tehtävissä käytetään pestisopimuksia. Tehtäviä pyritään kierrättämään. Jaetaan nuorille johtajille vastuullisia tehtäviä joista saa kokemusta. Vanhemmat johtajat tukevat nuorempia tehtävissään ja huolehtivat etteivät tehtävät muodostu ylivoimaisiksi. Pestisopimuksissa määritellään kuka on pestissä tukihenkilö.
Hallituksen kokoukset ovat avoimia koko johtajistolle ja kokouksissa läsnäolijoilla on puheoikeus. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. VJN kokoontuu noin kaksi kertaa kuukaudessa ja LJN tarvittaessa. VJN:ssa ja LJN:ssa keskustellaan partiotoiminnasta, ryhmien kuulumisista sekä tarvittaessa suoritetaan puuttuvia luokkasuorituksia tai taitomerkkejä.
Koko johtajistolle järjestetään loppiaisena johtajahuolto / kaudensuunnittelutapahtuma sekä BP-spirit, minkä kutsu lähetetään myös vanhoille johtajille. Tarpeen ja resurssien mukaan pyritään vuoden aikana järjestämään myös johtajien oma reissu tai seikkailupäivä.
7. LEIRI- JA RETKITOIMINNAT
Sudenpentujen, vartiolaisten ja johtajien leiri- ja retkitaitoja kohennetaan. Sudenpentu- ja vartio-osastoille järjestetään kevään aikana omat tapahtumansa. Syksyllä vartiolaisille järjestetään yhteinen retki. Kesällä osallistumme Hämeen Partiolaisten piirileirille Ilves 06:lle, osa johtajista ja veltajaikäisistä osallistuu myös leirin suunnitteluuna ja järjestämiseen. Myös vartioiden ja laumojen omia retkiä kannustetaan järjestämään.
Vuoden 2007 mahdollista vaellusta varten aloitetaan valmistautuminen tekemällä muutaman päivän harjoitusvaellus.
8. KILPAILUTOIMINTA
Rohkaistaan vartiolaisia, vaeltajia ja johtajia osallistumaan HAP:n, HP:n ja SP:n järjestämiin kilpailuihin kuten aikaisempinakin vuosina. Osallistumme koko lippukunnan voimin Ollin Kilpaan.
Vartiolaisille pyritään järjestämään myös lippukunnan oma kilpailu.
9. KOULUTUS
Johtajia koulutetaan HAP:n, HP:n ja SP:n. Tarpeen mukaan lippukunta järjestää myös itse koulutusta. Keväällä osallistujia lähetetään Hopeakettu, HOK, PJ ja EA1 kursseille.
Keväällä Tiikeriliskot- ja Sudet-vartioista lähetetään halukkaita vj-ikäisiä HAP:n VJ -peruskurssille. Syksyllä vuoden vartionjohtajina toimineet osallistuvat VJ -jatkokurssille.
10. TIEDOTUS
Lippukunnan oma lehti, Nuerilainen, ilmestyy vähintään neljä kertaa vuodessa. Lehti jaetaan pääsääntöisesti koloilla, lippukunnan postituslistalla oleville lehti myös postitetaan tarvittaessa.
Lippukunnan www- sivuja pyritään edelleeen kehittämään ja pitämään ajantasalla. Kaikille ryhmille pyritään saamaan oma sivu, johon VJ saa päivitysoikeuden.
Kolojen ilmoitustauluilla julkaistaan edelleen tiedotteet tulevista tapahtumista.
11. MUUT YHTEISÖT
Toiminnassa huomioidaan taustayhteisömme Hämeenlinna-Vanajan seurakunta sekä Nummen Eränkävijöiden Tuki ry.
12. TOIMINTAKALENTERI
·
Johtajiston Loppiaistapahtuma
·
Koulut alkavat
·
Hämeen piirin talvi PT-kisa, Tampereella
·
Sudenpentujen talvikisa, Tampere
·
Muistelemispäivä ja Taimi-projektin aloitus
·
Biitsi ’06, HAP talvileiri
·
NuErin Sudenpentutapahtuma
·
EA1 (HAP)
·
Trombi, talvi-SM, Mikkeli
·
Piirin kevätkokous
·
Riihitys (HAP)
·
Vartio-osaston retki
·
Partioviikko
·
BP-Spirit
·
Partiolaisten kirkkopyhä
·
Sudenpentujen kevätkisa
·
Piirin kevätkisa Wuorenvalloitus, Toijala
·
Kolojen siivoustalkoot
·
Maakunnallinen partioparaati
·
Jamboree On The Trail
·
Leon lenkki ja Hilkan kilpa, Tampere
·
Poiskotti, kevät SM
·
Vaellus
·
26.7-3.8 Ilves06, Hämeen Partiolaisten piirileiri
·
Elomessut
·
Kolokauden alku
·
Suunnistusmestaruuskilpailut
·
Kansainvälinen rauhanpäivä
·
SP:n Vaeltajatapahtuma, Hämeenlinna
·
Sudenpentujen retkipäivä (SP)
·
JOTI/JOTA
·
Syys SM
·
Syysreissu
·
Piirin vaeltajatapahtuma
·
Piirin syyskokous
·
Piirin sudenpentutapahtuma, Pälkäne
·
Itsenäisyyspäivä
·
Joulujuhla
